Mehmet työskentelee meidän tunnelbanan lippuluukulla, tarkastaa ja myy lippuja, ja auttaa matkustajia heidän pulmissaan. Kun olin äitiyslomalla Elliksen kanssa ja päivittäin menimme hakemaan Tiin päiväkodista, istui joka iltapäivä Mehmet luukullaan. "Hei, hur mår ni idag?" huikkasi hän joka kerta, kun annoin lippuni leimattavaksi. Kun tulimme takaisin kotiasemalle kyseli hän Tiiltä, miten päivä on mennyt. Siitä meidän "ystävyys" alkoi. Reilu vuosi sitten Mehmet yhtäkkiä hävisi. Mitähän hänelle oli tapahtunut, sitä en tiennyt.
Kunnes tapasin hänet vuosi sitten toisella lippuluukulla. "Ooohh, miten ihana nähdä sinua. Minä tykkään sinusta!" Mehmet hihkui, kun me tavattiin jälleen ja hän tarttui kädestäni. "Ja kuinka iso sinusta on tullut" kommentoi hän Tildeä. Arvatkaa, kuinka iloiseksi tulin kun sain tietää, että Mehmet on edelleen töissä lippuluukuilla. Ei työttömänä tai pahimmassa tapauksessa sairaana vaan jatkamassa asiakaspalveluhommissa.
Vielä iloisemmaksi tulin viime syksynä, kun näin hänen iloisen naaman jälleen meidän asemalla. He is back! Yhtenä päivänä olin unohtanut matkalippuni kotiin ja olin ostamassa yksittäislippua, hän antoi minulle ladattavan kortin ja sanoi: "ota tämä, mutta se pitää ladata". Kiitin tuhannesti ja menin latauslaitteelle. Se näyttää, että kortilla on 70 kr ladattua rahaa. Menin takaisin hänen luokseen ja kerroin tämän. "Se on sinulle. Minä tykkään sinusta" ja hymyilei kauniilla kasvoillaan. Kuka ystävällinen sielu tekee tuollaista? Ainakin Mehmet. (Pitihän minun kiittää häntä ja viedä suklaata hänelle jälkikäteen ja laittaa positiivista palautetta hänen asiakaspalvelutaidoistaan).
Nyt Mehmet istuu kopissaan joka ilta, kun tullaan kotiin ja joka päivä me kaverukset vähintään heilutellaan toisillemme, jollemme ehdi juttelemaan. Kerrottakoon, että Mehmet on kuudenkympin kieppeillä oleva herrasmies.
Ihana Mehmet :)
VastaaPoistaTUollaiset pienet arjen helmet, jotka saa hymy kasvoille, on ihana juttu!
Mehmet on paras!
VastaaPoista